Miksi menneisyyden kanssa eläminen on joskus niin vaikeaa? Eikö ihmisen pitäisi ajatella niin, että mennyt on mennyttä ja virheiden kanssa on vaan elettävä ja opittava tehdyistä virheistä? Jostakin syystä muiden mokat on helpompi antaa anteeksi kun omansa. Olen aina ajatellut niin, että kun on kuin avoin kirja, ei ole salaisuuksia, eikä salaisuudet sairastuta. Nyt viimeisen kahden vuoden aikana olen tehnyt parikin mokaa, joita en kovin monelle haluaisi kertoa ja jakaa.
Lähimmät ystävät tietävät ja tuntevat mut kokonaan ja ovat ymmärtäväisiä siihen, että joskus mokaa. Moni moka on opiksi. Itselleen anteeksi antaminen on kuitenkin hemmetin vaikeeta. Mä aion kurottua sieltä mullan alta kohti valoa. Niinkun olen kurottautunut koko ikäni. Mä, josta ei pitänyt tulla koskaan mitään.
